Hengitysvaikeuksia opettajainhuoneessa

Tuula Levon Hyppytunti vie Töykän yläasteelle, murteen perusteella melko lähelle Turkua sijoittuvaan maalaiskuntaan. Töykkäläiset ovat ylpeitä ja uteliaita, ja varsinkin 25 vuotta paikkakunnalla opettanut ja siellä syntynyt yksin elävä äidinkielen lehtori koetaan yhteiseksi omaisuudeksi. Tai ainakin 50-vuotias Marju itse kokee asemansa sellaiseksi.

Jo alusta asti on selvää, että kirjan takakannen rakkautta lupaileva tesksti hämää. Motto on Tsehovia ja kuvaa viiltävän terävästi rakkaussuhteen lopettamisen vaikeutta. Samoin ensimmäinen kuva fasaanikukosta, jonka korskeaa köpöttelyä Marju seuraa pihallaan miesystävän levätessä vielä vuoteessa hetkeä ennen kotiin lähtöä, antaa viitettä tulevasta.

Hannes on yläasteen uusi, komea rehtori, rakastumiseen ja itseensä rakastunut mies, joka sähköistää olemuksellaan kaikki paikat ja ihmiset. Marju on yksinäinen, hellyydenkipeä ja valmis aikuiselle suhteelle, mutta joutuukin uhrin osaan.

Hyppytunnin alku on tympeähköä luettavaa. Kirja lähtee liikkeelle alavireisesti, kun jännite ihmisten välillä on jo ohi, eikä pääse vauhtiin ennen kuin Marju avaa silmänsä näkemään itsensä muunakin kuin hallittuna ja hillittynä opettajana, sivistyneenä rakastajattarena.

Kun tasapaino horjuu, kirjasta tulee mielenkiintoinen. Marju sairastuu, ajattelee ja puolustautuu. Eivätkä kaikki ajatukset ole kauniita ja käsiteltävissä, niiden yli ei nousta tyylikkäästi.

Kova äiti

Jo edellisessä kirjassa Kaksi nuoruutta (2001) Tuula Levon vahvuudeksi haarukoitui maaseudun yhteisöön sopeutumattoman naisen kuvaus. Kova äiti on varsinkin lapsilleen arvoitus, jota ei haluaisi ratkaista, mutta on pakko. Ja vastenmielisyys äitä kohtaan aiheuttaa ylitsepääsemättömän syyllisyydentunteen.

Hyppytunnissa Marju Jokinen joutuu avaamaan muistonsa lapsuuteen ja kohtaamaan oman äitinsä Kreetan, kauniskyntisen osuusliikkeen konttoristin, jolla miehiä riittää, vaan ei rakkautta.

Marju pohtii myös oman kirjoitusprojektinsa innoittamana toisen naisen epäkiitollista tehtävää piirtää yhteisöönsä näkyville rajat, miten ihmisen sopii elää. Siitä kumpuaa loputon kademieli ja uteliaisuus salaisuuksia kohtaan, juoruinlunhalu ja pahansuopuus, joita kirjassa edustaa Marjun vanha luokkatoveri Raisa. Rajojen rikkominen kiehtoo ja kiinni jääneet joutuvat siksi kärsimään suurimman mahdollisen rangaistuksen, häpeän.

Tuula Levon vahvuus kirjailijana on maaseudun yhteisöön sopeutumattoman naisen kuvaus.

Toinen Mahdollisuus

Marjun yhteisöjä ovat Töykkä ja yläasteen opettajainhuone, joista varsinkin viimeksi mainitun hän kokee varsin rajoittuneeksi ja vihamieliseen tarkkailuun jämähtäneeksi linnakkeeksi. Marjun silmin nähdyt opettajakuvat typistyvät innottomiksi karikatyyreiksi, jotka vastustavat kaikkea muutosta kynsin hampain. Ainoa valopilkku olisi Hannes, mutta hänkin kieltäytyy loistamasta entiseen malliin.

Erehtyminen on inhimillistä myös täydellisyyttä tavoittelevalle, kunhan tämä vain itse sallii sen itselleen. Äidinkielenopettajalle myönnetään toinen mahdollisuus, jos uskaltaa siihen aidosti tarttua, lupailee Hyppytunti sittenkin melko valoisasti, kostonhimoisestikin.

Mari Viertola (Turun Sanomat 30.9.2004)

Kansi Piia Aho